Oma historiani eläinten parissa
Valmistuin eläintenkouluttajan ammattitutkintoon keväällä 2024. Eläinlajeina olivat koirat ja lampaat. Aiemmalta koulutukseltani olen mm. kasvatustieteiden maisteri ja opettaja. Nämä kaikki tukevat mielestäni hyvin toisiaan.
Alkutaival
Lapsuudenkodissa oli kääpiöpinseri Milli. Koirien lisäksi elämän varrella tutuksi tulivat myös undulaatit ja akvaariokalat.
Ensimmäiseen omaan kotiini tuli kodinvaihtajana welsh corgi cardigan Otto, jonka kanssa innostuin kouluttamisesta. Sitten oli appenzellinpaimenkoira Onni, jonka jälkeen tuli noin puolentoista vuoden ikäinen schipperke Serena, jonka kanssa lähdettiin heti opettelemaan agilityn saloja.
Agilitymaailma kutsui
Serenan kanssa koettiin yhdessä monta asiaa ensimmäistä kertaa, mm. agilitymaailma elämäntapana, agilityn arvokisat, BH-koe, tokokokeet jne. Serenasta tuli muotovalio, agilityvalio, agilityn arvokisakonkari ja BH. Oltiinpa Serenan kanssa myös tokon SM-joukkueessa. Serenan kaveriksi tuli schipperke Sulo, jonka kanssa kisattiin agilityn ylimmässä luokassa ja tokossa. Sulosta tuli muotovalio ja Suomen Mestari (agilityn joukkue-SM). Suurimman osan elämästään Sulo oli äitini koirana.
Bordercolliet
Pikkukoirien seuraksi tuli jossain vaiheessa bordercollie Stara, josta tuli agilityvalio, BH ja joka kisasi lisäksi tokossa ja metsäjäljellä. Stara harrasti myös paimennusta. Staran kaveriksi tuli Soihtu ja hetken aikaa koossa olikin neljä ässää eli Serena, Sulo, Stara ja Soihtu.
Agilitysta elämäntapa
Soihtu osoittautui vanhempiensa kaltaiseksi luontaiseksi paimenkoiraksi ja vaikka paimennus pysyi ohjelmassa, vei agilitymaailma kuitenkin Soihdun kanssa mennessään yhä enemmän ja agilitysta tuli elämäntapa. Soihtu valioitui agilityssa jo nuorena tuplavalioksi. Lisäksi olimme joka vuosi tulosten perusteella oikeutettuja osallistumaan arvokisoihin ja kovatasoisessa yksilökisassa sijoituimme useina vuosina kympin kärkeen. Soihdun ollessa 5-vuotias autoimmuunisairaus SLO katkaisi meidän aktiiviset harrastukset, mutta Soihdun aktiiviaika jatkaa elämäänsä toiminimessä.
Muutamia Youtuben videolinkkejä yhteisiin hetkiin Soihdun kanssa.
Agilityn SM-joukkuekisa ja SM-viikonlopun 3-luokan hyppyrata v. 2016
Agilityn MM-karsintojen viikonlopulta yksi rata v. 2016
Agilityn SM-joukkuekisan rata v. 2015
Savun lyhyt aikakausi ja Windy
Soihdun sairastuttua laumaan tuli bordercollie Savu, jonka kanssa kisasimme agilityssa ylimmässä luokassa ja rally-tokossa voittajaluokassa. Savun aika kanssamme jäi valitettavan lyhyeksi vaikeahoitoisen epilepsian vuoksi.
Laumaan liittyi uusperheen johdosta myös bordercollie Windy, jonka kanssa kisasin agilityn ylimmässä luokassa ja rally-tokossa RTK4 asti.
Windy ja Savu olivat todella läheiset ja samankaltaista yhteyttä en ole koskaan kahden koiran välillä nähnyt.
Flow
Laumaan tuli nuorimmainen bordercollie Flow vuonna 2022. Flow on aloitellut pohjatyötä jo moneen eri lajiin, mutta Flown kanssa lajimuotojen tulevaisuus on vielä edessäpäin.
Ja vielä…
Koirien kanssa tekeminen on siis ollut elämässä oikeastaan ihan nuoresta lähtien. Koulutin agilitya sivutoimisesti aluksi yhdistyksissä. Päätyökseni tein agilityvalmennusta ja dobokoulutuksia vuosina 2016-2018. Nykyisin koulutan Murren tiimissä sivutoimisesti. Lajivalikoima on laajentunut agilitysta ja dobosta hoopersiin ja rally-tokoon.
Kouluttamieni lajien lisäksi harrastan koirieni kanssa hajutyöskentelyä noseworkin ja jäljen parissa. Lisäksi olen innostunut koiratanssista ja paimennus on tuttua. Koiramaailman ulkopuolelta mielenkiinnon kohteitani ovat mm. musiikki ja ravitsemus. Olen opiskellut mm. ravitsemustieteen perus- ja aineopinnot, koska ravitsemuksella on suuri merkitys hyvinvointiin.
Eläinten hyvinvointi on vuosien varrella tullut aina vain tärkeämmäksi lähtökohdaksi. Itselleni on tärkeää, että koulutusmenetelmät perustuvat positiiviseen vahvistamiseen. Suomen eläintenkouluttajat ry:n jäsenenä olen sitoutunut eettisiin sääntöihin.